Giellaveagu – kun lapset pysähtyvät kuuntelemaan
Olen ollut onnekas saadessani urani varrella olla mukana useissa lapsille suunnatuissa oopperaproduktioissa. Lapset ovat yleisönä ihastuttavan rehellisiä, mutta myös äärimmäisen vaativia. Heidän kiinnostustaan ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Jos esitys ei tempaa mukaansa, sen huomaa välittömästi!
Elämme ajassa, jossa jatkuva informaatiotulva ja nopeatempoiset ärsykkeet kilpailevat huomiostamme. Tämä koskee erityisesti lapsia. Siksi onkin kiehtovaa huomata, kuinka voimakkaasti musiikki, tarina ja elävä esitys voivat edelleen vangita pienen kuulijan.
Nämä kokemukset oopperasta ja musiikkiteatterista saattavat jäädä lapsen mieleen ikuisesti. Tämän vuoden teoksena on ollut lapsille suunnattu ooppera Giellaveagu. Se on johdattanyt yleisönsä pohjoisen luonnon kauneuteen ja lähes meditatiiviseen, saamelaisvaikutteiseen musiikkimaailmaan. Teos käsittelee myös tärkeää ja ajankohtaista aihetta ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisen eläimiin ja niiden elinympäristöön.
Olemme esittäneet oopperaa jo yli kaksikymmentä kertaa, ja jokainen esitys on aina omanlaisensa kohtaaminen lasten kanssa. Milloin lapset ovat meistä esittäjistä kaukana lähes näkymättömissä ja milloin aivan lähellä metrin päässä.
Giellaveagussa minua kiehtoo erityisesti sen tunnelma. Musiikki ei pyri jatkuvasti yllättämään tai viihdyttämään, vaan antaa tilaa kuuntelemiselle, mielikuvitukselle ja rauhoittumiselle. Esitys on vuorovaikutteinen, mutta samalla siinä on paljon maadoittavaa. Lapset saavat osallistua tarinaan, mutta myös pysähtyä sen äärelle.
Ooppera on taidemuotona ainutlaatuinen juuri siksi, että se yhdistää musiikin, teatterin, visuaalisuuden ja tarinankerronnan. Lapsille suunnatussa oopperassa tämä yhdistelmä saa aivan erityisen merkityksen. Parhaimmillaan esitys ei ainoastaan viihdytä, vaan avaa oven kokonaan uuteen maailmaan. Aika harva meidän yleisöstämme on vielä ehtinyt tutustua oopperaan, mutta esityksen jälkeen saamme ihania raportteja lasten oopperakokemuksista. Tänään eräs lapsi vihelsi meille Yön kuningattaren aariaa. Esiintyjänä koen, että lapsiyleisö opettaa meille taiteilijoille jotakin olennaista läsnäolosta ja aitoudesta. Lapsille ei voi esiintyä puolivaloilla. He aistivat herkästi, milloin esiintyjä on aidosti mukana tarinassa.
Ehkä juuri siksi lasten oopperaesitykset ovat minulle niin merkityksellisiä. Niissä muistuu mieleen, mistä taiteessa pohjimmiltaan on kysymys: yhteisestä kokemuksesta, tunteista ja hetkistä, jotka jäävät elämään vielä esityksen päätyttyä.
Ja mikä voisi olla hienompaa kuin ajatus siitä, että jollekin pienelle kuulijalle Giellaveagu on se hänen elämänsä ensimmäinen oopperakokemus – ja kenties alku elinikäiselle rakkaudelle tähän uljaaseen taidemuotoon.